sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Budweiser

Anheuser-Busch (InBev), St. Louis, Missouri, USA
https://www.anheuser-busch.com/
ABV 5% Tyyli: amerikkalainen lager
0,5 l tölkki K-Citymarket Ruoholahti, Helsinki
Muut arvostelut: Ratebeer Beeradvocate Untappd
Panimo alkoi tehdä tätä olutta St. Louisissa 1876. Adolphus Busch kehitti sen samannimisen tshekkioluen jäljitelmäksi. Tarjolla ei kuitenkaan ollut samoja raaka-aineita kuin Böömissä. Amerikassa viljeltiin silloin ainoastaan kuusirivistä ohraa, joka sisältä mm. enemmän proteniinia kuin Euroopassa oluen valmistuksessa käytetty kaksirivinen ohra. Proteiini tekee oluesta sameaa ja tästähän piti saada kullankeltaista ja kirkasta. Niinpä osa maltaista korvattiin riisillä, jonka sokerit nostivat alkoholiprosentin kohdilleen, mutta pitivät myös proteiinimäärän pienempänä. Näin panimo keksi uuden lager-tyylin eli riisillä ryyditetyn amerikkalaisen lagerin. Ainakin USA:ssa olut kylmävarastoidaan eli lageroidaan tshekkityylisissä laakeissa säiliöissä, joissa oluen sekaan on pantu pyökkilastuja. Nämä eivät tuo mitään makua olueen, mutta hiiva tarttuu niihin ja oluesta tulee näin nopeammin kirkasta. Tämä oli myös USA:n ensimmäinen pästöroitu olut, jota alettiin myydä eri puolilla maata. Herra Busch tosin itse joi mieluummin viiniä. Euroopassa myydään lisenssillä valmistettua olutta, joten on vaikea sanoa, miten tämä eroaa alkuperäisestä. Aikaisemmin valmistajan mainittiin Sinebrychoff, mutta nyt valmistajasta ei ole enää mitään mainintaa. Jotenkin tuntuu, että Manhattanilla tämä maistui ehkä hieman paremmalta, Mainittu kirjassa 1001 Beers You Should Try Before You Die.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti