maanantai 22. toukokuuta 2017

Pilsner Urquell

Plzeňský Prazdroj (Asahi), Plzeň, Böömi, Tšekki.
https://www.prazdroj.cz/
ABV: 4,4% Tyyli: vaalea tšekki-lager
0,5 l pullo jostain ruokakaupasta.
Muut arvostelut: Ratebeer Beeradvocate Untappd
Plzeňin kaupungissa (saks. Pilsen) todettiin  joskus 1840-luvun alussa, että kaupungin perinteinen pintahiivaolut alkaa olla aikansa elänyttä ja niin huonolaatuista, että kaupunginvaltuusto totesi sen juomakelvottomaksi. Wienissä ja Münchenissä kuulemma tehtiin viimeistä huutoa olevia oluita. Kaupunkiin rakennettiin moderni panimo ja sinne saatiin panimomestariksi alan viimeisimpiä saloja opiskellut baijerilainen Josef Groll. 1842 syksyllä tehtiin ensimmäinen erä uutta olutta. Kaikki kehuivat makua ja ihmettelivät oluen ennen näkemättömän vaaleaa väriä. Myös Groll taisi olla ihmeissään, sillä Münchenissä ja Wienissä pantu olut oli aina vähintään meripihkan väristä. Nykyään tiedetään, että vaalea väri johtui paikallisesta pehmeästä vedestä: siinä ei ollut mineraaleja jotka olisivat värjänneet vierteen punertavaksi. Maltaatkin olivat kyllä tavallistakin vaaleampia ja niitä kutsutaan nykyään Pilsener-maltaiksi. Groll keitti lisäksi osan mäskistä kolmeen kertaan, joten maltaan maku tuli hyvin esiin. Noh, oluesta tuli hyvin suosittu ja sitä alettiin matkia. Näin syntyi mm. saksalainen Pilsener-tyyli. Groll taas oli hyvin hankala ihminen ja hän joutui pestin päätyttyä palaamaan Baijeriin hoitamaan isältä perittyä panimoa. n. 100 vuotta myöhemmin oli sota ja sen jälkeen tuli kommunismi ja 50 vuotta myöhemmin taas markkinatalous. Jälkimmäinen tehosti tuotantoa niin, että oluesta katosi sille tyypillinen maltaan maku. Belgialainen InBev-konserni osti kuitenkin panimon omistaneen SAB Miller -konsernin, mutta joutui myymään osan panimoista monopolisyytteiden pelossa japanilaiselle Asahi-konsernille. En tiedä, johtuuko uudesta omistajasta, mutta nyt tässä pulloversiossakin oli taas teollisen litkun sijaan vanha kunnon tšekki-oluen maku. Jos hanassa on saatavilla suodattamatonta ja pästöroimatonta versiota, kannattaa maistaa.
Perusversiota hanasta Prahassa

U Pinkasů on paikka, joka alkoi tarjota Urquellia ensimmäisenä Prahassa, vuonna 1843.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti